maanantai 12. helmikuuta 2018

Tarpeista, tahdonvoimasta ja kehittymisestä


Viime vuoden loppupuolella tarkasteluuni nousi erityisesti oman itsen sisimmän toteuttaminen, niiden asioiden tunnistaminen ja tekeminen, mitkä ovat aidolle itselle hyväksi, jotka ovat tarpeen kulloisessakin hetkessä. 


Pohdintaa on aiheuttanut myös muutoksen haasteet ja jämäkkyys; tahdonvoima, jota tarvitaan kaikkeen muutokseen. Olen pohtinut näitä asioita hevosen ja ihmisen sekä ohjaajuuden näkökulmasta. Vihdoin rohkenen tämän tekstin jopa julkaista. ;)





Mitä on oman sisimmän toteuttaminen?




Näen meidät ihmiset hyvin moninaisina kokonaisuuksina erilaisia olemuspuolia fyysisen kehomme lisäksi. Usein silloin kun emme tunnista todellisen sisimpämme tarpeita ja toiveita, on korkeampi itsemme tahto erkaantunut alemman itsemme tahdosta. Ihannetilanteessa nämä ovat linjassa toistensa kanssa, jolloin korkeamman minämme tahto toteutuu alemman minämme kautta.



(Minun tämänhetkisen ymmärrykseni mukaan Korkea itse= sielu, sisäinen viisaus, sydämen ääni ja Alempi itse= ego, persoona, jonka muotoutumiseen vaikuttavat myös ulkoiset tapahtumat ja tekijät. Tähän näkemykseen minun kohdallani on johtanut oma henkisen kasvun polkuni.)



Kokemukseni ja oppimani mukaan toisinaan, kun ydinminämme ja persoonamme eivät ole linjassa keskenään, persoonamme voi olla eri mieltä siitä mitä tarvitsemme ja näin ollen voikin olla niin, että luulemme tietävämme mitä tarvitsemme, vaikka todellisuus olisi jotain aivan muuta. Tämä tarpeiden ja halujen ristiriita voi ilmetä niin arkisissa pienissä asioissa kuin syvällisemmissä suurissa asioissa. 

 

Mitä tietoisemmiksi tulemme, sen todennäköisemmin löydämme myös todellisen itsemme äänen ja tahdon kaikessa moninaisuudessaan. (Esimerkiksi Bach-kukkaterapia ja intuitiivinen hoitaminen pureutuvat juuri näihin asioihin ja tuovat esiin mm. alitajuisia käsittelemättömiä asioita, joita on tarpeen käsitellä.)



Usein saatamme elää ulkopuolisten odotusten tai egomme halujen mukaan, sitä edes tajuamatta, esimerkiksi liiasta kiltteydestä, pelosta tai vaikkapa riippuvuussyistä. Se on aina yhtä hämmästyttävää kuinka useat meistä saattavat elää koko elämänsä näin. Mutta ajattelen kuitenkin, että tällekin on syynsä, sillä olemme tulleet tänne oppimaan ihmisyyttä, jossa jokaisella on omat oppiläksynsä. Joillakin oppiläksy voi olla vaikkapa ei:n sanomisen opettelu tai omien tarpeiden arvostaminen, toisille taas muiden kunnioittaminen. Kaikilla on omansa.





Kehon viisaus 




Koen, että meillä on monia mittareita kertomaan sisäisestä viisaudestamme ja siitä, mikä on meille todellisuudessa tarpeen. Näitä ovat mm. keho, intuitio ja tapahtumat. Seuraavassa pohdintaa kehon viisaudesta, muutoksen haasteista ja itsetuntemuksesta.



Esimerkkinä edellä mainitusta tarpeen ja halun ristiriidasta päivittäinen tilanne, joka on ihmiselle hyvin luonnollinen tarve; tarve liikkua ja huoltaa kehoa. Moni varmasti tunnistaa tilanteen, jossa on todella vaikea lähteä liikkumaan, mutta kun lähtee, muistuu usein mieleen, miten hyvältä se tuntuu endorfiinien alkaessa virrata kehossa. 



Nykyihminen on harmillisen usein erkaantunut kehostaan. Englanniksi puhutaan termillä "disconnected" eli vapaasti suomennettuna "ei-yhteydessä". Näin ollen kehon viestejä voi olla haastavaa tulkita. Niitä ei siis välttämättä edes huomata tai ei haluta huomata. Tai jos huomataan, niihin ei välttämättä kiinnitetä sen enempää huomiota. Yhtä kaikki, oireilla on aina syy, ilmoittaa jostakin asiasta, joka meidän tulisi huomoida.



Toisinaan voi olla tilanteita, joissa esimerkiksi pelko aiheuttaa kehon oireiden ignooraamisen, kuten lääkäripelko tai pelko siitä mitä tutkimuksissa voisi löytyä. Usein meidän täytyy opetella kuuntelemaan kehoamme ja sen tarpeita. Tämän taidon yhteydessä puhutaan kehotietoisuudesta.



Keho kertoo kyllä mikä on hyväksi jos vain sallimme sen kertoa ja kuuntelemme. Keho kertoo usein siitä mitä todella tarvitsemme, oli se sitten liikuntaa, lepoa tai ravintoa, mutta on tärkeää oppia myös erottamaan esimerkiksi sokeririippuvuuden ääni oikeasta kehon tarpeesta.




Mielen vastustus


Omalta kohdaltani tiedän kokemuksesta - kehon ja mielen palautteesta - että jooga, venyttely, tanssi, luonnossa liikkuminen kävellen tai hevosen kanssa ja muu rauhallinen liikunta on minulle hyväksi. Kuitenkin kohtaan usein (mukavuudenhaluisessa mielessäni) vastustusta, mikä estää minua joogaamasta vedoten ties mihin syihin, joita riittää loputtomiin.. kipu, jäykkyys, ajanpuute, tärkeämpi tekeminen... Kun hiljennyn taas oman kehoni äärelle vaikkapa tanssin muodossa, muistan miksi sitä tarvitsen ja miksi se on minulle hyväksi.


Sama asia toistuu usein myös ruokien suhteen. Miten paljon helpompaa onkaan mennä näennäisesti helpommalta, tutulta tuntuvan vaihtoehdon tai halun mukaan esim. Syödä epäterveellinen herkku tai olla muuttamatta pinttyneitä ruokailutottumuksia, vaikka tietää tulevansa niistä kipeäksi. Toisaalta voisi valita terveellisemmän vaihtoehdon, josta keho kiittää. Usein tämänkin asian suhteen meillä on uskomuksia, esimerkiksi siitä että terveellinen ruokavalio on työlästä, kallista tms. ja mieli pyrkii vastustamaan muutosta viimeiseen asti.

  

Hevoset reagoivat vaistonvaraisesti tarpeeseen liikkua, syödä ja ilmaista muuta lajinmukaista käytöstään. Tältä osin mielestäni meillä on paljon opittavaa hevosilta, jotka elävät pääsääntöisesti enemmän tässä ja nyt kuin ihmiset. 



Esimerkiksi sen sijaan, että stressi jäisi niille päälle, kuten meillä ihmisillä nyky-yhteiskunnassa usein jää, hevoset pakenevat kun vaara uhkaa, minkä jälkeen unohtavat asian nopeasti. (Näin ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa. Hevosillakin voi olla huono yhteys kehooonsa ja ne kokevat myös pitkittynyttä stressiä, varsinkin jos elinolosuhteet eivät ole niille sopivat esimerkiksi tilanpuutteen vuoksi.)



Ihminen voi sen sijaan hevosesta poiketen useimmiten valita tietoisesti antaako mielitekonsa voittaa vai pitäytyykö jämäkästi itselleen paremmassa vaihtoehdossa. Hevonen ei tähän usein pysty - ainakaan ruoan osalta. :)





Mikä on muutoksen esteenä?




Sanotaan, että ilman mukavuusalueelta poistumista kehittyminen ei ole mahdollista, eikö vain? Tai kehittyminen on hidasta. Tämä pätee niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jos haluat muutosta, minkä tahansa asian suhteen, usein sen eteen on tehtävä jotain. 



Miksi usein ihmiset sanovat, että tekisivät mitä vain saadakseen muutosta elämäntilanteeseensa ja vähintään tiedostavat, että asioille on tehtävä jotain, mutta eivät todellisuudessa tee mitään? Onko niin, ettei ole vielä sen aika?



Vai onko kyse siitä, ettemme halua nähdä kaikkia puolia itsestämme vai olemmeko vielä kuitenkaan valmiita tekemään asioita muuttuaksemme? Haluammeko pitää edelleen kiinni jostain vanhasta, tutusta ja turvallisesta? Jos niin miksi?





Helppo tie?




Hevosten kanssa pätevät monet samat lainalaisuudet kuin meihin ihmisiin. Oletko huomannut, että hevoset pyrkivät pääsemään mahdollisimman suoraan määränpäähänsä ja mahdollisimman helpolla? Toisinaan myös ihminen joutuu olemaan hevoselle tukena, lempeästi jämäkkänä (tai selkeänä), jotta esimerkiksi saataisiin tehtyä jokin hevoselle haastava asia. 

 

Hevoset siis voivat opettaa myös tätä kautta meille jämäkkyyttä ja selkeyttä: Hevonen pysyisi mielellään omalla mukavuusalueellaan, mutta joskus siltä poistuminen on välttämätöntä kehityksen kannalta ja tässä ihminen voi auttaa.

Tai vastaavasti hevonen saattaa olla ihmiselle hyvinkin jämäkkä, minkä kautta ihmisellä on mahdollisuus löytää oma voimansa ja ehkä poistua omalta mukavuusalueeltaan ja sitä kautta ylittää itsensä saaden onnistumisen kokemuksia. (Näitä kokemuksia hevosten kanssa voi kokea turvallisesti esimerkiksi hevosavusteisissa harjoituksissa.)



On kestänyt vuosia, ja kestää edelleen, että olen suostunut kuulemaan, saati sitten toimimaan (ah, miten viisaan :) kehoni tarpeiden ja toiveiden mukaan. Se ei ole ollut helppoa, sillä aina mielessä on jonkinlainen vastarinta, ääni sanomassa; "mutta kun.." ja tarpeiden noudattaminen vaatii tahdonvoimaa, todella paljon, kunnes pikkuhiljaa siitä tulee tapa olla ja elää.



Sama pätee useimmiten minkä tahansa uuden asian aloittamisen, esimerkiksi läsnäoloharjoitusten tai meditaation, kanssa. Siksi usein pyrin kannustamaan asiakkaitani pysymään itselleen jämäköinä, erityisesti alussa ja varsinkin haastavaksi koetuissa elämäntilanteissa, jotta harjoittelu saadaan käyntiin. 



Voi olla, että ihmisellä on ollut jo vuosia haaveena (lue: tarve) vaikkapa lähteä retriitille tai aloittaa uusi harrastus tai opiskelu, mutta jostain syystä ei ole saanut sitä tehtyä. Monet meistä elävät ns. sitku- elämää, jonka painopiste on aina muualla kuin tässä hetkessä.



Olennaisinta aloittamisen onnistumisen ja kehityksen kannalta on se, että harjoittelu on säännöllistä ja toistuvaa ja sille varataan tietty aika ja paikka. Siihen vaaditaan siis tietynlaista kurinalaisuutta ja tahdonvoimaa. Meditaatiota kutsutaankin usein mielen kuntosaliharjoitteluksi: Kuntosaliharjoittelussakin pätevät edellä mainitut asiat.



Vaikka mindfulnessin periaatteisiin kuuluu hyväksyminen ja myös myötätunto, kuuluu siihen myös lempeä jämäkkyys, tahto, liikkeelle paneva voima, joka auttaa muutoksessa ja jota ilman kehitys ei ole mahdollista. Se voi viedä (ja todennäköisesti vie ainakin hetkeksi) oman mukavuusrajan ulkopuolelle, mutta se kertoo myös kehityksestä ja voi johdattaa johonkin paljon mahtavampaan, mitä on osannut kuvitella. 

Mielestäni myös mukavuusrajan ylityksen epämiellyttävyys voi syvällisemmin kertoa siitä, että alempi ja korkeampi itse eivät ole linjassa keskenään. Tällöin voi käydä niin, että todella tarpeelliset asiat eivät ole egon mieleen ja kun sen olemassaolo tai vaikutusvalta kyseenalaistetaan muutoksessa, se kapinoi pysyäkseen hengissä.




Itsetuntemus on kaiken A ja O


  

Valmiita ratkaisuja..?



Muistan itse joskus nuorempana ja naiivimpana odottaneeni kapeakatseisesti ulkopuolelta ohjeita sille mitä minun pitäisi tehdä, ohjeita elämälleni, kunnes jossain vaiheessa ymmärsin (kenties osittain hyvien ohjaajien ja oman henkisen kasvun myötä:), että kukaan ei voi kertoa minulle mitä minun kuuluu olla, tehdä ja tuntea. Voin saada siihen vain suuntaviivoja ja sen voin tehdä vain minä itse tarvittaessa muiden avustuksella. Kokemus oli yhtä aikaa vapauttava ja tyhjän päälle jättävä, sillä se tarkoitti aikamoista urakkaa.. Elämänmittaista urakkaa itsetuntemuksen suhteen



Näen paljon samaa myös asiakkaissani, jotka vasta etsivät omaa tietään. Voi kuinka paljon helpompaa olisikaan, jollei tarvitsisi ajatella itse, eikä työstää omaa sisintään; tiedostaa ja kohdata pelkojaan, varjoaan ja nähdä valoaan.. (näistä aiheista tulossa pian lisää tekstiä :D)



Tuon näennäisen helppouden tarjoavat mielellään mm. monet ryhmät, lahkot, ääriliikkeet, jotka kertovat yhden ainoan oikean tavan olla ja ajatella.. ja ehkäpä myös jotkin yhteiskunnat, jotka toimivat samalla tavoin. Se on mielestäni karmivaa, mutta ymmärrän hyvin sen miten jotkut tuntevat viehtymystä tuollaisiin asioihin; Ovathan ne ehkä tietyllä lailla paljon helpompi vaihtoehto kuin itsen monien kerrosten tutkiminen.. 



Lisäksi mukana voivat olla pelon lukemattomat kirjot. Pelko hylätyksi tulemisesta? Hyväksytäänkö minut vai jäänkö ulkopuolelle? Entä jos olenkin aivan erilainen kuin muut, mitä sitten tapahtuu?



Kun nyt jo ruokaakin käsiteltiin, kärjistetysti metaforana tälle helppo, nopea, tuttu prosessoitu eines vs. itsetehty (ehkä) työläämpi terveysruoka tuoreista aineksista. Kukin voi päätellä kumpi on pidemmän päälle parempi vaihtoehto.. Ja jälleen ympyrä sulkeutuu... 


...vai kenties haaste?

 


Toisaalta, joskus ja joillekin itsetuntemuksen kehittäminen voi olla haaste, jonka kimppuun haluaa iskeä ja siinä kehittyä. Uteliaisuus voittaa, eikä halua tyytyä valmiisiin ratkaisuihin. Huomaan, että omalta kohdaltani polku on ollut juuri sellainen; Uskomattoman mielenkiintoinen matka ihmisyyteen. Mahdollisuus. Sillä ajattelen, että mitä paremmin ymmärtää omaa itseään, toimintaansa, tunteitaan ja ajatuksiaan, sen paremmin saattaa päästä edes aavistuksen jyvälle muista ihmisistä. Ja mikä onkaan sen kiehtovampaa!


Koen, että omalla kohdallani tällä itsetuntemuksen tiellä tärkeitä suunnannäyttäjiä ovat olleet hevoset ja niiden kanssa kokemani tunteet ja kokemukset. Ne ovat näyttäneet kaikessa kauneudessaan ja karuudessaan elämän realiteetit ja oman itsen kehityskohdat ja vahvuudet ja opettaneet suhteista muihin.  

 


Mitä tästä voi ajatella ohjaajuuden näkökulmasta?




Tämä johdattaakin ajatukseni jälleen ohjaajuuden äärelle.. Yllätys!!! :)

Ohjaan HeLMi-ryhmiä (hevosavusteinen läsnäolon taito) ja aloitin syksyllä MinD-ohjaajakoulutuksen. (MinD on voimauttavaa hevostoimintaa, ryhmämenetelmä, joka toimii voimavarakeskeisestä viitekehyksestä käsin)



MinD-Koulutuksen myötä olen asettanut oman ihmisyyteni; ohjaajuuteni, toimintani ja taitoni suurennuslasin alle tarkkailuun, sillä luonnollisesti haluan oppia ohjaajuudesta (ja ihmisyydestä) mahdollisimman paljon ollakseni hyödyksi asiakkailleni. 



Minussa on herännyt paljon kysymyksiä myös tässä postauksessa käsittelemäni aiheen tiimoilta.. Kuinka minä ohjaajana voin tukea ryhmäläistä tuossa vaadittavassa jämäkkyydessä tai oman sisimmän toteuttamisessa? Millaisessa roolissa muu ryhmä on? Kuinka vertaisuus vaikuttaa näihin kokemuksiin? 



Hetken pohdittuani, päädyn siihen, että kaikki nämäkin asiat ovat kontekstuaalisia ja näin ollen kulloinenkin ryhmä ja tilanne näyttää sen miten ne menevät. Koen, että toisinaan ohjaajana on minun vastuullani olla jämäkkä, jotta asiakas saa tarvitsemansa ja hyötyy eniten. "Jämäkkyys" voi joissain tilanteissa olla ainut vaihtoehto. Se voi myös toimia hevosta suojaavana ja lähes aina sitä tarvitaan mm. siinä, että kestetään aikatauluissa (em. erityisesti oma iso opinpaikkani ;). 



Voin hevosen  ja ryhmän kanssa auttaa asiakasta löytämään omat kehityskohteensa ja omat lahjansa, mutta asiakkaan on itse otettava vastuu siitä, että hän pysyy omassa voimassaan ja hyväksyy sen, ettei kukaan muu ole vastuussa hänen päätöksistään, eikä kukaan muu viime kädessä voi tietää, mikä on hänelle hyväksi, kuin hän itse. Muu ryhmä ja ohjaaja voivat vain ainoastaan olla tukena, jakaa kokemuksiaan ja mahdollisesti kertoa oman näkemyksensä ja näin herättää ajatuksia ja eri näkökulmia asiakkaassa. 





Mitä ajatuksia tämä kirjoitus herätti sinussa? Millaisia yhtymäkohtia ehkä löydät omaan elämääsi tästä aiheesta? 



Saa kommentoida.:)


lauantai 19. marraskuuta 2016

Leirit ja hevoslomat 2017 julkaistu!

Nyt se on valmiina! Vuoden 2017 leiri- ja hevoslomatarjonta!

Kurkkaa täältä ja varaa pian oma paikkasi ettet jää ilman!  :)


Tietoista kosketusta, lempeää läsnäoloa Kuva: Zensitive group

lauantai 12. marraskuuta 2016

Marraskuun karvankasvatusta - Having Holidays

Olemme taas marraskuun ajan perinteisesti karvankasvatuslomalla. Seuraa kuitenkin postauksia, sillä julkaisemme ensi vuoden leirit, kurssit ja hevoslomat tämän kuun aikana. :)

We're having our annual holidays in November as the horses prepare themselves for the winter. Please follow us though, because we're having our camps, clinics and farm holidays being published in this month on our website, here in the blog and on Facebook.

Tavataan Joulukuussa! :)

See you in December! :)
Hringfaxi fra Langen nauttimassa talvisäästä 

tiistai 25. lokakuuta 2016

Ihmisyydestä hevosten kanssa kokonaisvaltaisesti

Viime aikojen muutokset ja uskomattomat tapahtumat ovat usein herättäneet minua pohtimaan asioita eri näkökulmista, laajemmin kuin ennen. Seuraavassa hieman pohdintaa ihmisyydestä hevosten kanssa ja kaikesta muustakin. :)

Aivan ensimmäiseksi tahdon kiittää heitä kaikkia (tiedätte kyllä:), jotka ovat olleet tavalla tai toisella apuna erityisesti viimeisimmän raskaan vuoden aikana. <3 Sanat eivät riitä kuvaamaan kiitollisuutta, mitä tunnen sydämessäni. Kiitos, kiitos, kiitos!

Hiekanjyväsiä universumissa
Olen ollut kapeakatseinen ja ymmärtämätön ja ymmärtämätön olen edelleen monissa asioissa ja tulen aina olemaan, kuten varmasti jokainen. Se annettakoon meille ihmisille anteeksi.. :) Olen kuitenkin oppinut äärettömän paljon vaikkakin vain hiekanjyväsen autiomaassa. Kaikki on samalla niin selkeää mutta kuitenkin sekavaa.

Tätä kai on ihmisyys ja ihmisenä kasvaminen kaikessa paradoksaalisuudessaan. Sinä hetkenä kun luulet oivaltavasi kaiken tarkoituksen, huomaat olevasi täysin pihalla kaikesta. Perspektiivin saaminen omiin ongelmiin on myös usein hyvästä. Moni asia tuntuu sen jälkeen niin hyvin mitättömältä. Usein jos koen, että minulla on ongelma, niin pysäytän itseni hetkeksi sen äärelle, että miltä tuo ongelma näyttäisi ollessani kuolinvuoteellani.. 

Niinpä...Useimmiten nuo ongelmat ovat vain hiekanjyväsiä universumissa.

Moni saattaa nyt kummastella miten tämä sitten liittyy hevosiin? 

Ykseys
Siksi, koska kaikki liittyy hevosiin - koska kaikki liittyy kaikkeen. Ei ole erillisyyttä, vaan yksi suuri ykseys, jossa olemme yksilöinä, mutta koko ajan yhdessä. Hetkittäin koen koko maailman tuskan ja toisaalta kaiken rakkauden ja ilon mitä siinä on. Ihmisten julmuus koskee ja en sitä hyväksy, mutta samalla näen, että kaikki toimivat omista lähtökohdistaan, kuten parhaaksi näkevät tai pystyvät ja niin voin tuoda ymmärrystä kuitenkin jokaiseen vaikeaankin hetkeen. Ihmisillä on aina syynsä toimintaansa, kulloisellakin hetkellä.

Sielunsiskot
Olen myös oivaltanut, etten ole yksin kaiken tämän keskellä, vaikka oman matkani ja haasteeni joudunkin kohtaamaan itse. En olekaan poikkeava, rikkinäinen sielu omine, monimutkaisine ajatuksenjuoksuineni, vaan on olemassa sielunsisaria ja -veljiä ympäri maailman, joita olen saanut kohdata elämäni varralla jo melkoisesti ja toivon heitä kohtaavani vielä runsaasti lisää. On mahtavaa huomata, että uskaltaa taas olla jo hieman enemmän oma aito itsensä kaikkien epäuskon ja pelon vuosien jälkeen.

 
Kuva: Noora Ehnqvistin Zensitive ryhmä 2016

Kiviseinät

Usein koen edelleen, että on raskasta tuoda omaa elämäntapaani (myös tapaani pitää hevosia) esille, sillä ihmisten pelko uusia asioita tai itsensä kohtaamista kohtaan tulee vastaan useimmiten kuin kiviseinä, joka pyrkii pysäyttämään ja lannistamaan uusien asioiden julki tuomisen. Silti tiedän, että kiviseinäkin lämpiää auringossa ja sen yli voi kiivetä tai murtautua. Toisinaan myös tarvitsemme kiviseiniä suojautuaksemme liian kipeiltä asioilta ja sitten kun olemme valmiita, voimme niistä luopua ja purkaa ne kivi kerrallaan tasoittamaan tulevaa polkuamme.

Silmien avautuminen
Se, että olen kasvanut ihmisenä, oppinut tuntemaan hieman paremmin itseäni kohtaamallani itseäni kasvotusten, ei ole ollut helppoa. Se kaikki on kuitenkin auttanut näkemään ja kokemaan elämäni myös hevosten kanssa niin paljon helpommin, selkeämmin, kauniimmin. Silmäni ovat auenneet monelle asialle, kuin myös myötätunto on lisääntynyt kaikkea sitä kohtaan, mikä vielä kaipaa parannusta. Tapani suhtautua hevosiin on muuttunut äärimmäisen paljon, mistä olen todella iloinen ja kiitollinen näille rakkaille minua ympäröiville kaviojalkaisille ja myös jo mainitsemilleni sielunsiskoilleni. :) On ollut haastavaa esimerkiksi huomata, että hevonen, josta niin kovasti välitän, ja jonka varalle minulla oli niin paljon suunnitelmia, ei ehkä haluakaan olla osana niitä. Ja tässä vain yksi esimerkki.

Asenne
Voi olla haastavaa nähdä totuus sellaisena kuin se on, totuus itsestä ja se miten se kaikki näyttäytyy ympäröivässä todellisuudessamme. Se ei aina ole miellyttävää. Ihminen voi tahtomattaan luoda ympärilleen asioita, joita ei itse asiassa sinne halua ja herätä todellisuuteen kauhistuneena myöhemmin. Tärkeintä on kuitenkin se miten niihin suhtautuu - kokeeko ne vahvistavina vai lannistavina kokemuksina. Voinko kohdistaa niihin myötätuntoa? Voiko niistä kenties muodostua jotain uutta? Uusi tapa toimia?

Läsnäolon kokeminen
Läsnäolosta käsin ihmisten ja eläinten todellinen kohtaaminen on niin kaunista. Tuossa tilassa voi toimia kaikkien parhaaksi. Toisinaan edellä mainittu toiminta voi vaatia myös raskaita päätöksiä. Toisaalta, puhtaassa läsnäolossa, jossa ei ole oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa, kaikki on yhtä oikein - ja se on helpottavaa.

Hevosta kuuntelevampaa toimintaa
Kuten moni on varmaankin jo huomannut, Hepovaaran hyvinvointitilan toiminta on hieman muuttanut muotoaan viime vuosina ja erityisesti viimeisen kuluvan vuoden aikana. Toivonkin, että te, rakkaat asiakkaamme pysytte mielellänne muutoksessa mukana ja autatte meitä luomaan yhä enemmän hevosta huomioivaa tallikulttuuria. Minun ideologiassani lähtökohtana on hevosen tyytyväisyys ja onnellisuus. Se on hyvin kokonaisvaltaista ja syvällistä ja meillä se tarkoittaa mm. sitä, että asiakkaat osallistuvat hevosten hoitamiseen aina tunnin yhteydessä. Joskus hoitaminen voi olla myös jotain muuta kuin pelkästään harjaaminen ja varustaminen, jokaisen hevosen yksilöllisten tarpeiden mukaan. 

Meillä hevosia kohdellaan arvokkaina yksilöinä, mikä tarkoittaa myös sitä, että kaikki eivät pysty kaikkeen. Toivomme teiltä myös ymmärtäväisyyttä sen suhteen, että meidän hevosemme ovat yksilöllisiä persoonia, joita kohdellaan myös asiakastyössä sen mukaan. Emme ole valinneet niitä niiden koulutustason tai uljauden mukaan, vaan kaiken sen, mikä on siellä sisällä, mikä useimmiten jää huomaamatta. Suorituksia ja hienouksia tärkeämpää on luottamus ja halu olla ja työskennellä ihmisen kanssa. Pyrimme toimimaan kunkin hevosen ja ihmisen taitojen mukaan. Toivomme myös avoimuutta uusien asioiden kokeilun suhteen.

Kuva: Noora Ehnqvistin Zensitive -ryhmä 2016


Hevosen kanssa olemisen, hoitamisen ja ratsastuksen lisäksi lisäksi tunteihin sisältyy useimmiten ainakin hetki maasta käsin tavalla tai toisella, jolloin opetellaan kuuntelemaan ja kommunikoimaan hevosten kanssa lempeästi ensin maasta ja sitten vasta noustaan selkään. Opettelemme nauttimaan niin olemisesta kuin tekemisestä. Voimme myös tehdä toisinaan kehonhuollollisia harjoitteita sekä hevosille että ihmisille ja pitää esim. istuntaharjoituksia kuivaharjoitteina tai teoriaa vaikkapa kovien pakkasten aikaan.

Tarkoituksenamme on myös jatkossa tarjota ns. hevoslomia, jotka voivat sisältää esim. viikonlopun Hepovaaran hyvinvointitilalla talliarjen merkeissä yöpymisineen. Näiden viikonloppujen aikana osallistuja pääsee mukaan tallielämään aivan eri tavoin kuin pelkälle tunnille osallistuttaessa. Lisäksi järjestämme myös hevosavusteisen läsnäolon kursseja eri mittaisina versioina.

Ihmeellinen intuitio
Olen usein pohtinut myös sitä, mitä ihmiset mahtavat ajatella tavastani toimia hevosten parissa, mm. jakaa hevoset tunneille, ostaa uuden hevosen tai vaikkapa pitää ratsastustunti. Teen sen hyvin vahvasti intuition ja järjen yhteistyöllä. Siitä voi tulla ulkopuoliselle sellainen mielikuva, että en ole suunnitellut asioita tarpeeksi tai, että teen hevosjaot täysin mielivaltaisesti. 

Intuitio lienee kuitenkin vielä hieman myyttinen asia, eikö vain?
 
Tosiasiassa kuitenkin teen kyllä suunnitelmia, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä intuitioni käskee muuttaa jotain ja suunnitelma sitten muuttuukin. Useimmiten juuri nämä oman sisäisen viisauden mukaan tehdyt valinnat ovat osoittautuneet varsin hyviksi hyvin monella elämän osa-alueella. Ja vuorostaan ne, joissa en ole kuunnellut tuota sisäistä ääntä, ovat olleetkin jollain tapaa huomattavan haastavia päätöksiä. Pienemmässä mittakaavassa: Jos siis joku ei saa toivomaansa hevosta, en tee sitä ilkeyttäni, vaan kyseessä on todennäköisimmin se, että ko. hevonen ei siihen tehtävään sillä hetkellä tai ylipäätään tavalla tai toisella sovellu. Tämä on siis minun tapani tai taitoni kuunnella hevosten tarpeita ja haluja.

Itsestä huolenpito
Ja kun juuri puhuin kokonaisvaltaisuudesta, se pitää sisällään myös sen, että pidät huolta myös itsestäsi - ennen kaikkea itsestäsi! Sen, jos minkä tärkeyden, olen itse oppinut viime vuosina.

Minä olen opetellut itsestäni huolta pitämistä kantapään kautta niin kovin kauan, että voin puhua jo kokemuksella. Edelleen opettelen tietenkin koko ajan.

Tähän mennessä olen oppinut mm.
  • vetämään rajoja, sanomaan ei (oltuani liian kiltti vuosien ajan)
  • kuuntelemaan intuitiotani
  • kuuntelemaan kehoani (joka on äärimmäisen viisas)
  • sanomaan mitä tunnen tai ajattelen
  • lopettamaan selittelyn
  • puhumaan ihmisten kanssa (vaikka edelleen tuntuu, että tarvitsisin vähintään puheterapeutin apua ainakin ääntämisessä, sillä sanat tulevat liian nopeasti ;)
  • näkemään varjoni, valoni ja kaiken siltä väliltä
  • olemaan suvaitsevainen, näkemään ihmisten ja eläinten naamioiden taa - näkemään omien naamioideni taa
  • lepäämään kun tarvitsen lepoa, syömään oikeaa ravintoa kun olen nälkäinen ja yksi vaikeimmista asioista, minkä olen oppinut on
  • pyytämään apua, kun sitä tarvitsen, ja sitä tarvitsemme me kaikki jossain vaiheessa. Nykyään ymmärrän yhä paremmin sen, miten tärkeää on huolehtia itsestään, ennen kuin voi huolehtia muista, saati auttaa heitä. 
Väittäisin, että suuri osa näistä opeista ja oivalluksista linkittyy taas tavalla tai toisella hevosiin, kuten kaikki kaikkeen. Hevosten ja läsnäolon kautta olen ymmärtänyt monia asioita eri tavoin. Ne ovat siis yksi, ainakin minulle tällä hetkellä toimiva väylä itseni kohtaamiseen ja ihmisyydestä oppimiseen.

Oletko sinä löytänyt jo omasi?  

Kuva: Noora Ehnqvistin Zensitive -ryhmä 2016