maanantai 30. syyskuuta 2013
Muutama sana juurista
Intuitiivisen hoitamisen kurssin innoittamana ajattelin pohtia hieman juuriasiaa myös blogissa. :) Ovathan juureni hyvin tärkeä osa minua ja tapaani kohdata maailmaa.
Olen aloittanut mielenkiintoisen itseni kohtaamismatkan jo melko kauan sitten ja sen aikana olen löytänyt itsestäni puolia, joita olen yrittänyt peittää. Nuo puolet juontavat juurensa alkuun.. Ymmärsin sen mietittyäni mm. varhaisia kokemuksiani sosiaalisissa tilanteissa aikuisten ja toisten lasten tai nuorten kanssa.
Vielä palatakseni herkkyyden teemaan juuresta alkaen; olin jo lapsena hyvin herkkä ja koen, että muut eivät sitä hyväksyneet lukuunottamatta perhettäni. Herkkyyteni teki minusta helpon kohteen. Muistanpa muutamia kertoja, jolloin minua rangaistiin jopa empatiasta, mikä tuntuu näin aikuisen silmin aivan käsittämättömältä. En muista tilanteen alkua, enkä sitä kuinka siihen tultiin, mutta muistan vieläkin opettajan naljailevat, ilkeät sanat, kun olin kaverini tukena. Miksi näin?
Olen yrittänyt olla tasapuolinen kaikkia kohtaan. Olisin voinut siinä tietenkin onnistua aina paremmin ja tiedän olleeni myös epäreilu ja inhottava. Mutta minun on ollut vaikea käsittää esimerkiksi sitä miksi asiakaspalvelussa usein rikkaita, kuuluisia ihmisiä kohdellaan silkkihansikkain, muttei "tavallista" ihmistä. Pelkästään rahan vuoksi? Mielestäni kaikki ansaitsevat aivan yhtä hyvää palvelua. Kaikki ovat aivan yhtä kallisarvoisia, korvaamattomia sieluja, jotka ovat tulleet tänne tekemään tehtävänsä.
Jossain vaiheessa lapsuuttani ymmärsin, että olen minä ja riittävä tällaisena. Koko elämäni ajan tuota ymmärrystä on koeteltu ja edelleen tulee hetkiä, jolloin en voi käsittää miksi teen jonkin asian siten, että itselläni tai muilla on vaikea olla, enkä voi näyttää todellista minääni.
Olenko kuitenkaan päässyt kokonaan irti muiden odotuksista? Ovatko odotukset kuitenkin vain minun itseni asettamia, ympäristötekijöiden muovaamia?
Uskon, että myös konkreettiset sukujuureni juontavat tietynlaiseen kulttuuriin, jossa tunteita ei ole saanut näyttää vaan on täytynyt esittää vahvaa ja olla vahva. Olen hyväksynyt itsessäni sen, että olen toisinaan heikko ja väsynyt ja annan itselleni luvan olla. Uskon toisaalta, että sen myöntäminen on juuri vahvuutta ja sallimista itselle.
Olen kiitollinen myös vahvoista juuristani Pohjois-Karjalassa. Olen tyytyväinen siihen, että maantieteellisesti minulla on vahva, rakas paikka, johon voin aina palata, vaikka matkustaisin mihin. Ja toisaalta se on mukanani muualla ollessani - sisimmässäni, niinkuin juureni kokonaisuudessaan, haavoineen ja vahvuuksineen. Ne tekevät minusta juuri itseni!
Olen aloittanut mielenkiintoisen itseni kohtaamismatkan jo melko kauan sitten ja sen aikana olen löytänyt itsestäni puolia, joita olen yrittänyt peittää. Nuo puolet juontavat juurensa alkuun.. Ymmärsin sen mietittyäni mm. varhaisia kokemuksiani sosiaalisissa tilanteissa aikuisten ja toisten lasten tai nuorten kanssa.
Vielä palatakseni herkkyyden teemaan juuresta alkaen; olin jo lapsena hyvin herkkä ja koen, että muut eivät sitä hyväksyneet lukuunottamatta perhettäni. Herkkyyteni teki minusta helpon kohteen. Muistanpa muutamia kertoja, jolloin minua rangaistiin jopa empatiasta, mikä tuntuu näin aikuisen silmin aivan käsittämättömältä. En muista tilanteen alkua, enkä sitä kuinka siihen tultiin, mutta muistan vieläkin opettajan naljailevat, ilkeät sanat, kun olin kaverini tukena. Miksi näin?
Olen yrittänyt olla tasapuolinen kaikkia kohtaan. Olisin voinut siinä tietenkin onnistua aina paremmin ja tiedän olleeni myös epäreilu ja inhottava. Mutta minun on ollut vaikea käsittää esimerkiksi sitä miksi asiakaspalvelussa usein rikkaita, kuuluisia ihmisiä kohdellaan silkkihansikkain, muttei "tavallista" ihmistä. Pelkästään rahan vuoksi? Mielestäni kaikki ansaitsevat aivan yhtä hyvää palvelua. Kaikki ovat aivan yhtä kallisarvoisia, korvaamattomia sieluja, jotka ovat tulleet tänne tekemään tehtävänsä.
Jossain vaiheessa lapsuuttani ymmärsin, että olen minä ja riittävä tällaisena. Koko elämäni ajan tuota ymmärrystä on koeteltu ja edelleen tulee hetkiä, jolloin en voi käsittää miksi teen jonkin asian siten, että itselläni tai muilla on vaikea olla, enkä voi näyttää todellista minääni.
Olenko kuitenkaan päässyt kokonaan irti muiden odotuksista? Ovatko odotukset kuitenkin vain minun itseni asettamia, ympäristötekijöiden muovaamia?
Uskon, että myös konkreettiset sukujuureni juontavat tietynlaiseen kulttuuriin, jossa tunteita ei ole saanut näyttää vaan on täytynyt esittää vahvaa ja olla vahva. Olen hyväksynyt itsessäni sen, että olen toisinaan heikko ja väsynyt ja annan itselleni luvan olla. Uskon toisaalta, että sen myöntäminen on juuri vahvuutta ja sallimista itselle.
Olen kiitollinen myös vahvoista juuristani Pohjois-Karjalassa. Olen tyytyväinen siihen, että maantieteellisesti minulla on vahva, rakas paikka, johon voin aina palata, vaikka matkustaisin mihin. Ja toisaalta se on mukanani muualla ollessani - sisimmässäni, niinkuin juureni kokonaisuudessaan, haavoineen ja vahvuuksineen. Ne tekevät minusta juuri itseni!
maanantai 2. syyskuuta 2013
Kuvat kertovat enemmän kuin 1000 sanaa
Hellurei!
Täällä tosiaan tervehtii toinen nuorempi kirjoittaja Hilja. Jotkut varmaankin ovat minut jo Hepovaarassa tavanneet, mutta tässä hieman jotain minusta:
Olen 14-vuotias eli käyn kahdeksatta luokkaa.
Rakastan tallilla tuohuamisesta yli kaiken.
Minusta on myös ihan huippua tuohuta eläinten ja varsinkin hevosten kanssa.
Unelmana on oma hevonen!
Pidän myös piirtämisestä ja valokuvaamisesta.
Olen itse huono kirjoittamaan tarinoita, runoja ja varmaankin löydätte satoja kirjoitusvirheitä.
Joten laitan aina blogiin kuvia mitä olen kerennut räpsiä :)
En tule tosiaan tarinoita kirjoittamaan, mutta kuvat kertovat enemmän kuin 1000 sanaa!
P.s kommentit ovat tervetulleita :)
♥llä: Hilja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)